Isokuru päättyy Pyhänkasteen lammelle ja -putoukselle. Tänne tuotiin aikanaan lappilaisia kasteelle, vanhan Seita-tunturin juurelle. Upean hieno paikka oli nytkin virkistyksenä leirijoukollemme. Eväitä pitikin tankata kunnolla, jotta jaksettiin kiivetä pitkän pitkä porrasreitti ylös Uhriharjulle. Loppumatka oli jo leppeämpää kulkua ja maisemat antoivat puhtia väsyneille pohdiskelijoille ja vaeltajille.
Pyhätunturin rinteet kertovat vaikuttavasti geologista historiaansa, mutta samalla myös ihmiselämän suuria lainalaisuuksia. Miten pieneksi sitä tunteekaan itsensä Tajukankaan kalliolla tai Kultakeron huipulla. Miten pieni on ihminen ja miten suuri on Jumala. Ja silti Jumala rakastaa meitä ja pitää huolta ja johdattaa, jokaista!
Lapin tuntureilla tuulet ja tyvenet vaihtuvat nopeasti. Auringonpaiste voi muuttua ukkosmyrskyksi tai pilvinen päivä kirkkaaksi ja tyveneksi. Näitä teemoja on pohdittu iltaisin isosten pitämissä koskettavissa iltahartauksissa. Miten tärkeää on tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Elämäntilanteet voivat vaihtua hyvinkin nopeasti. Perheenjäsenet ja rakkaat, jotka ovat nyt vierellä, voivatkin olla yhtäkkiä poissa. Muistinko sanoa miten paljon heitä rakastin? Muistinko kertoa miten tärkeitä he olivat minulle? Näiden kysymysten äärelle meitä ovat saatelleet niin Laura, Sanni kuin Petrakin.
Keskiviikkopäivän oppitunneilla puhuimme siitä, mistä tiedämme, että olemme perheellemme ja ystäville tärkeitä ja rakkaita. Monet kertoivat kuulevansa sen vanhempien kertomana, toiset sanoivat aavistavansa tai toivovansa asioiden olevan näin. Ehkäpä täältä leiriltä palattuamme voisimme kertoa sen paremmin ja rohkeammin toisillemme. Tänään kun kaikki on hyvin, voisin sanoa kiitos, olet tärkeä ja rakas. Sillä rakastetuksi tulemisen ja hyväksytyksi tulemisen tarve on meillä jokaiselle yhtä keskeinen. Isoilla ja pienillä.
Keskiviikkopäivän kunniaksi saimme yhden rakastettavan vieraan. Luminenänmaan seikkailupuiston emännän Tuulikin pikkunen valkoinen pentukoira ( minun on tarkistettava rotu, etten arvaile väärin) saapui iloksemme leirille. Aamusta alkaen se on nuuhkinut meidät kaikki. Moni haluaisi ottaa sen matkamuistoksi kotiin, paljon suloisempaa koiranpentua ei voisi olla! Heikki-kuljettajammekin sanoi, ettei onneksi vaimo ole täällä, sillä tällainen olisi heti kotiin saatava. Pikkukoira pelaa jalkapalloa ja nauttii rapsuttajista mennen tullen. Silläkin on suuri rakastetuksi tulemisen tarve- ja meille se sopii!
Tiistai-iltana iltaohjelman jälkeen Pyhäjärvelle laskeutui sellainen rauha ja iltalepo, joka oli pakko ikuistaa järvenrannalta kuvin. Leiriläiset nukahtivat suhteellisen helposti vaelluspäivän jälkeen, mutta pomot kuuntelivat hiljaisuutta rantakivillä vielä puolille öin. Ei vaan malttanut mennä nukkumaan.
Summa summarum: Leirillä kaikki hyvin, sauna lämpiää, tuoretta pullaa on nautittu, tupatarkastukset tehty, monenlaista taas opittu, pientä kurkkukipua ja päänsärkyä lukuunottamatta ( paitsi Liisa-papin kipeä kinttu) olemme virkeitä ja terveitä. Taivaan Isälle kiitollisia tästä joukosta ja tästä leiristä!
